1. YLEINEN JOHDANTO


Johdanto

Varmaankin ymmärrätte, ettei ole kovin yksinkertaista kirjoittaa kirjeitä joukolle tuntemattomia ihmisiä. Tahtoisimme kernaasti antaa jotakin sekä oppineille että oppimattomille, vaikka olemme täysin tietoisia siitä, että tämän kurssin osanottajilla on hyvin erilaisia edellytyksiä. Siksi emme kuvittelekaan voivamme selviytyä tehtävästämme ilman Teidän apuanne. Meidän on pyydettävä Teiltä yhteistyötä. Voitte lähettää omia kysymyksiänne ja huomautuksianne, joihin tulemme lähettämään Teille henkilökohtaisen vastauksen. Siten meidän olisi mahdollista kohdata puolitiessä.
Olkaamme vain täysin avoimia toisiamme kohtaan, niin että sanomme sen mitä ajattelemme. On hyvin tärkeätä, että sekä Te että me myönnämme tietämättömyytemme, silloin kun se on aivan ilmeinen. Meillä puolestamme on se harras toivomus, etteivät vanhat ennakkoluulot saisi estää meitä ymmärtämästä toisiamme.
Aluksi annamme Teille yksinkertaisen luonnoksen siitä kuvasta, jonka seuraavat kirjeemme tahtovat Teille välittää. Sekä tästä luonnoksesta että vähitellen hahmottuvasta suuremmasta kuvasta tulee varmaan puuttumaan värejä ja syvyyttä. Se tuskin tulee tyydyttämään Teitä, emmekä sellaista edes ole pitäneet mahdollisena. Te jäätte kaipaamaan jotakin. Ajatelkaa mikä suuri ero, jos itse tunnette jonkun ihmisen tai jos tunnette hänet vain toisten kirjoittaman kuvauksen perusteella! Tällä kertaa kohtaatte Kirkon muutamien katolilaisten kuvaamana. Ei kukaan heistä ole tahtonut käyttää suuria sanoja, vaan he ovat tahtoneet antaa yksinkertaista ja korutonta opastusta, koska he tietävät, ettei elävän Kirkon sydämenlyöntejä kuitenkaan voida sanoin kuvata.

Jumala ja maailma

Sellainen ihminen, joka ei vielä usko Jumalaan, voi ymmärryksensä avulla päästä selvyyteen siitä, että Jumalan täytyy olla olemassa. Jos pitää silmänsä auki, voi päivittäin havaita merkkejä siitä, että maailma on rajattoman viisaan Luojan työtä, merkkejä, joita ei kerta kaikkiaan pystytä kumoamaan. Suuri ja monimutkainen maailma, jossa elämme, ei ole voinut syntyä pelkästä sattumasta. Tiedämme, että elottomia esineitä ohjaavat tietyt luonnonlait, jotka tiede on paljastanut (mutta ei keksinyt), ja että elämä saa alkunsa elämästä. Katolinen ajattelu voi auttaa meitä esittämällä koko joukon »todistuksia» Jumalan olemassaolosta. Niistä tulemme puhumaan myöhemmässä kirjeessä.
Useimmat ihmiset tuskin tarvitsevat sitä apua, jonka »todistukset» voivat antaa, sillä he pitävät Jumalan olemassaoloa tosiasiana. Joka tapauksessa he katsovat, että jokin korkeampi voima on luonut maailman ja pitää sen voimassa. Kristinusko ei kuitenkaan tyydy pitämään Jumalaa kaukaisena, luoksepääsemättömänä voimana tai »mahtina». Kristillisen opin mukaan on olemassa persoonallinen Jumala, siis Jumala, jonka kanssa ihminen voi päästä yhteyteen.
Kristinuskolla on etusija kaikkiin vanhoihin ja uudempiin uskontoihin nähden, nimittäin sen sanoma siitä, miten ihminen on jo päässyt yhteyteen Luojansa kanssa. Luoja on itse tullut ihmiseksi. Vuosituhansien aikana ihmiskunta oli etsinyt yhteyttä Jumalaan, mutta lopulta Jumala itse puuttui asiaan ja ilmaisi itsensä. Tapahtui jumalallinen ilmoitus, mikä merkitsee, että Jumala antoi ihmiselle tietyn sanoman sekä tiedon siitä, miksi tämä elää ja miten hänen on koetettava elää. Lisäksi hän antoi ihmiselle aavistuksen siitä, kuka Jumala on, niin ettei hän enää ole »tuntematon Jumala».
Hän meni vieläpä niin pitkälle, että hän itse tuli ihmiseksi, Luoja tuli luoduksi.
Jumala on asettunut yhteyteen ihmissuvun kanssa kolmella eri tavalla:
1. Luomaansa maailmaan hän on jättänyt selviä jälkiä itsestään; niiden kautta saamme aavistuksen mestarista, joka työn on suorittanut.
2. Hän ilmoitti itsensä ensiksi puhumalla eräälle uskonnollisessa suhteessa hyvin korkeatasoiselle kansalle - Israelin kansalle. Sen hän valmisti vastaanottamaan hänen viimeisen ja lopullisen ilmoituksensa.
3. Lopullinen ilmoitus tapahtui, kun aika oli täyttynyt. Jumala itse tuli ihmiseksi ja eli jonkin aikaa luotujensa keskuudessa. Hän oli samalla kertaa Jumala ja ihminen: Jeesus Kristus.

Kuka Kristus on?

Useimmat ihmiset saattavat tunnustaa, että he ihailevat Kristusta. He myöntävät kernaasti, että hän oli harvinainen ihminen, suuri persoonallisuus kuten Sokrates tai Gandhi. He pitävät ehkä myös aiheellisena hänen nimittämistään Jumalan Pojaksi, mikäli tällä tarkoitetaan ainoastaan, että hän oli ihminen, jota Jumala erityisesti rakasti.
Niille jotka näkevät Kristuksessa vain ihmisen, kristinoppi sisältää suuren arvoituksen. Se on nimittäin aina opettanut, että Kristus on todellinen ihminen, mutta myös todellinen Jumala. Kun sitten myöhemmin puhumme kolmiyhteisestä Jumalasta, meille avautuu tilaisuus luodata Kirkon Kristusta koskevan opin syvyyksiä. Tässä yhteydessä meidän on huomautettava, että meille ei Kristus ole mies, joka uskonnollisten kokemustensa kautta olisi muuttunut yli-ihmiseksi ja siitä syystä tullut Jumalan työvälineeksi ja sanansaattajaksi, vaan hän on Jumala itse, Poika, joka on yhdistynyt ihmisyyteen ja elänyt maailmassa Jumalihmisenä. Siksi katolinen usko opettaa, että Mariasta syntynyt lapsi ei ollut tavallinen ihmislapsi, vaan itse Jumala, joka liittyi ihmisluontoon ja kasvoi aikuiseksi ihmisten tavoin. Hänen tekonsa olivat Jumalan tekoja ja hänen sanansa Jumalan sanoja, jotka oli puhuttu meille inhimillisen kielen avulla. Hänen antamansa tehtävä niille, joista tuli hänen työtovereitaan, oli Jumalan antama tehtävä.
Usko Jumalan ihmiseksitulemiseen on ikään kuin avain, joka avaa pääsyn koko katoliseen julistukseen. Tästä totuudesta katolisen opin yksityiset osat saavat perustelunsa, selityksensä ja voimansa. Ellette vielä olisi kanssamme samaa mieltä tässä asiassa, ehdotamme että lukisitte uudelleen Uuden testamenttinne ja koettaisitte ymmärtää Kristusta tämän vanhan kristillisen käsityskannan mukaisesti. Tulette varmasti kokemaan uuden ja ihmeellisen elämyksen. Lukekaa esimerkiksi Luukkaan evankeliumi alusta loppuun. Tarvittaessa autamme Teitä pulmallisissa kohdissa.

Hieman ihmisestä

Raamatun ensimmäisillä sivuilla kerrotaan maailman luomisesta. Nämä tekstit eivät sisällä tieteellistä tutkimusta, vaan uskonnollisen sanoman, joka käyttää erilaisia kuvia ja vertauksia sanoakseen meille jotakin sellaista, mitä muuten emme voisi ymmärtää. Niinpä kerrotaan paratiisista, jonka Jumala antoi ihmiselle luotuaan hänet. Hän loi ihmisen omaksi »kuvaksensa», t.s. ihmisessä oli jotakin Jumalan kaltaista. Ihmisellä oli ruumis ja sielu; sieluja sen ymmärrys ja tahto olivat itsensä iankaikkisen Jumalan jäljittelyä. Luoja ja ihminen, hänen täydellisin luomuksensa, olivat sukua keskenään. Heille oli mahdollista olla yhteydessä toistensa kanssa. Kiven ja leijonan välillä ei ilmeisesti ole mitään yhtäläisyyksiä tai kanssakäymisen mahdollisuuksia. Suurempia mahdollisuuksia keskinäiseen ymmärtämiseen on leijonalla ja ihmisellä, vaikkakin niin harvoin koemme mitään sellaista. Nyt Jumala on tahtonut, että hänen ja ihmisen välillä olisi paitsi ymmärtämisen mahdollisuus myös - kuten myöhemmin näemme - mahdollisuus rakkauteen ja elämänyhteyteen. Siksi hän teki ihmisen omaksi kuvaksensa.
Raamatun kertomus elämästä paratiisissa tahtoo kuvata ihmisen täydellistä sopusointua Luojansa kanssa. Jumala vuodatti rakkautensa ensimmäisiin ihmisiin ja nämä ottivat sen vastaan. Maallinen elämä oli silloin todellista onnen huumaa. Pian ihminen kuitenkin menetti paratiisinolotilansa. Tämä tapahtui alkuperäisen rakkaudenliiton rikkoutuessa Jumalan ja ensimmäisten ihmisten, Aatamin ja Eevan, välillä. Paholainen houkutteli ihmistä kääntämään ylösalaisin sen maailmanjärjestyksen, jonka Jumala oli säätänyt. Ihminen joutui ylpeyden valtaan ja tahtoi, kuten vanha kertomus sanoo, »olla kuin Jumala». Hän ei tyytynyt olemaan Jumalan näköinen tai kaltainen, vaan hän tahtoi itse saada kaikki ohjakset käsiinsä ja olla riippumaton. Sellainen toivomus ei tietenkään voinut toteutua. Tämä ylpeä unelma johti ihmisen päinvastoin harhapoluille, ja kiusaus johti hänet onnettomuuteen, jota nimitämme syntiinlankeemukseksi. Ihminen tuhosi onnensa ja hänen oli lähdettävä paratiisista, olipa tämä nyt kirjaimellisessa merkityksessä puutarha tai olotila. Syntiinlankeemuksen seurauksena syntyi epänormaali, ristiriitainen suhde Luojan ja hänen luomansa ihmisen välille. Ihminen menetti mahdollisuuden iäiseen elämään Jumalan luona ja joutui oman itsensä varaan. Hänellä ei enää ollut samaa selvää näkemystä Jumalan olemuksesta ja arvovallasta ja hänen luja tahtonsa kunnioittaa tätä Jumalan arvovaltaa heikkeni huomattavasti.
Syntiinlankeemuksessa ensimmäiset ihmiset vastasivat kieltävästi Jumalalle, ja heidän valinnastaan täytyi tulla koko ihmiskunnan valinta, sillä ihmiskuntaanhan ei silloin muita kuulunutkaan. Heidän lapsensa eivät ilman muuta voineet aloittaa elämäänsä paratiisissa, vaan näiden oli elettävä samassa tilassa kuin heidän vanhempiensa, vaikka heillä ei ollut mitään henkilökohtaista syytä siihen, mitä oli tapahtunut. Ihminen oli langennut eikä omin voimin pystynyt enää nousemaan.

Jumala puuttuu asiaan

Jumala ei kuitenkaan hyljännyt langennutta ihmiskuntaa, vaan ryhtyi auttamaan sitä ensi sijassa kasvattamalla ja johtamalla huolellisesti Israelin kansaa. Eri tavoin hän auttoi tietenkin myös muita kansanheimoja, mutta niihin syventyminen veisi tässä liian pitkälle. Israelin kansalla oli erikoisasema ja erityinen tehtävä; vain sitä kutsuttiin Jumalan valituksi kansaksi. Kun aika oli täyttynyt, Jumala itse tuli ihmiseksi. Hän tuli pelastamaan ihmissukua, joka kärsi syntiinlankeemuksen seurauksista ja omien yksityisten syntiensä painosta. Jumala ei kuitenkaan tahtonut vain nostaa ihmistä hänen lankeemuksestansa, vaan lisäksi johtaa hänet aivan uuteen olotilaan. Vanhan kristillisen ilmaisutavan mukaan sanottuna Jumala tahtoi pyhittää ihmisen. Kristus itse sanoi asian näin: »Minä olen tullut maailmaan, jotta heillä olisi elämä ja jotta heillä olisi yltäkyllin.»
Jumalihminen Jeesus Kristus tuli silloin uuden ihmissuvun kantaisäksi. Ensimmäinen ihmiskunta oli hengellisessä mielessä tehnyt vararikon; se tempautui irti Jumalasta. Kristus saattoi sen jälleen Jumalan luo ja loi samalla uuden ihmissuvun niistä, jotka vapaasti ja henkilökohtaisesti liittyivät häneen ja jotka tietyillä ehdoilla (joista teemme selkoa myöhemmin) synnytettiin tai luotiin uuteen olemassaoloon.

Ensimmäinen ja toinen näytös

Tämä kaikki muistuttaa moninäytöksistä näytelmää. Ensimmäisessä näytöksessä Jumala itse tuli ihmiseksi vapahtaakseen ihmiskunnan. Jumala oli tapahtumien päähenkilönä, mutta antoi joidenkin ihmisten auttaa itseänsä tässä työssä. Toisessa näytöksessä Jumala on edelleen päähenkilö, mutta käyttää hyvin suuressa laajuudessa ihmisiä työtovereinaan. Ennen kuin Kristus lähti tästä maailmasta, hän oli valinnut ne miehet, jotka jatkaisivat hänen työtänsä. Hän oli perustanut yhteisön, joka vähitellen tulisi käsittämään koko maailman. Siten hän tahtoi jatkaa elämäänsä ihmisten keskuudessa.

Tätä yhteisöä nimitetään Kirkoksi ja se koostuu ihmisistä, joilla on kaikkia mahdollisia vikoja ja jotka ovat tavallisten inhimillisten heikkouksien vaivaamia. Siitä huolimatta se on jumalallinen yhteisö. Jumala tahtoo nimenomaan antaa meille todistuksen rakkaudestaan työskentelemällä tavallisten ihmisten avulla, sellaisia kuin nämä nyt kerta kaikkiaan ovat. Ensimmäiset apostolit eivät läheskään olleet täydellisiä, mutta kuitenkin Kristus sanoi heille: »Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja» ... »Se joka kuulee teitä, se kuulee minua» ... »Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.» Eräässä toisessa kirjeessä tahdomme erityisesti tehdä selkoa Jumalan tarkoituksesta Kirkkoon nähden.

Elämä kirkon yhteydessä

Kasteen kautta ihminen tulee Kirkon jäseneksi. Senjälkeen hän saa hengellistä ravintoa rukouksesta ja toisten sakramenttien vastaanottamisesta. Katolilaisella on henkilökohtainen suhteensa Jumalaan, eikä siihen kukaan (ei paavikaan) voi sekaantua. Hän ei kuitenkaan ole yksinäinen kristitty, joka eristäytyisi omaan kammioonsa, vaan yhteisön jäsen. Hän kuuluu elävään organismiin, joka saa elämänsä Kristukselta. Häntä yhdistävät toisiin kristittyihin yhteinen usko, rukouksen yhteys, kärsimyksen ja ilon siteet. Hän kuuluu yhteen toisten kanssa, koska hänestä on tullut Jumalan lapsi. Jumalan lapset muodostavat suuren perheen, he ovat Kristuksen veljiä ja sisaria. Heitä kaikkia ravitsee sama elämä, Jumalan oma elämä, joka on annettu ihmisille.
Kuten edellä mainitsimme, tämä elämä tulee meihin rukouksen ja sakramenttien välityksellä. On olemassa seitsemän sakramenttia, joista puhumme enemmän toisessa kirjeessä. Kaikkien sakramenttien keskipiste on Alttarin sakramentti eli ehtoollinen. Kun tämä sakramentti otetaan vastaan, Kristus itse tulee yksityisen kristityn luokse, ei vertauskuvallisesti, vaan täysin todellisella tavalla. Ehtoollisleipä on muuttunut; se ei enää ole leipä, vaan Kristuksen ruumis, Jumalihminen itse. Katolilaiselle tämä sakramentti on elämän leipä, ja sen kautta hän on niin läheisessä yhteydessä Jumalaan kuin suinkin on mahdollista ihmiselle tässä maailmassa.
Alttarin sakramentti eli ehtoollinen liittyy erottamattomasti katoliseen jumalanpalvelukseen, jota nimitetään pyhäksi messuksi. Messussa Kristus tulee läsnäolevaksi ja uhraa itsensä yhdessä uskovaistensa kanssa taivaalliselle Isälleen. Messu onkin katolilaiselle ylevin toimitus, johon ihmiset voivat osallistua. Itse kirkkorakennus, jossa messua vietetään, on hänelle Jumalan huone. Hän käy kirkossa kunnioittaakseen ja palvoakseen Kristusta, joka on läsnä siunatun ehtoollisleivän muodossa. Tätä säilytetään aina, sen jälkeen kun se on vihitty eli konsekroitu messun aikana, pääalttarin tabernaakkelissa eli alttarikaapissa. Katolisen uskon mukaan Kristus on läsnä siunatun ehtoollisleivän muodossa myös siellä, missä sitä säilytetään, eikä ainoastaan sinä hetkenä jona ehtoollisvieraat ottavat sen vastaan. Hän on toisin sanoen aina läsnäolevana katolisen kirkon alttarilla.

Kristillinen yhteisö

Kristittyjen yhteisöön eivät kuulu ainoastaan ne kastetut ihmiset, jotka elävät maailmassa, vaan se ulottuu vielä pitemmälle. Se sulkee piiriinsä nekin, jotka tästä elämästä ovat siirtyneet iäiseen elämään Jumalan luokse, sekä ne jotka hengellisen puhdistuksen (n.s. »kiirastulen») kautta ovat matkalla Jumalan luo. Tähän yhteisöön kuuluvat kristityt voivat auttaa toisiaan rukouksellaan, uskonnollisella toiminnallaan ja työskentelemällä innokkaasti lähimmäisenrakkauden palveluksessa. Me nimitämme tätä yhteisöä pyhien yhteydeksi, ei siksi että kaikki sen jäsenet olisivat pyhiä, vaan siksi että se käsittää kaikki ne, jotka ovat yhdistyneet Jumalaan ja tulleet pyhitetyiksi hänelle kasteensa ja elämänsä kautta. Pyhien yhteyteen kuuluvat siis maailmassa elävät kristityt, matkalla Jumalan luokse olevat vainajat sekä autuaat sielut, jotka jo ovat Jumalan luona. Kuolema ei merkitse elämän loppumista, vaan porttia uuteen elämään Jumalassa. Kuoleman kautta sielu saavuttaa Jumalan, kaipuunsa päämäärän. Tämän yhteisön jäseniä ovat kaikki kuuluisat kristityt persoonallisuudet, mutta myös kaikki tuntemattomat. Useita heistä Kirkko on tahtonut erityisesti korostaa antamalla heille pyhimyksen nimen. Tärkein kaikista pyhimyksistä on Neitsyt Maria, joka oli valittu tulemaan Jeesuksen äidiksi. Hänestäkin puhumme enemmän myöhemmässä kirjeessä.

Mitä usko meille antaa?

Katolilainen on vakuuttunut siitä, että Kirkko julistaa hänelle Jumalan sanomaa virheettömästi ja totuudenmukaisesti. Se opettaa hänelle sen, minkä apostolit saivat oppia Kristukselta itseltään. Monia Kirkon julistamista totuuksista hän ei kuitenkaan voi käsittää ymmärryksensä avulla. Miksi hän sitten omaksuu ne kaikesta huolimatta? Työntääkö hän ymmärryksensä syrjään luottaakseen vain tunteisiinsa ja toiveuniinsa? Päinvastoin, hän käyttää järkeänsä niin paljon kuin mahdollista, mutta havaitsee sen riittämättömyyden. Tällöin Jumala auttaa hänen ymmärrystänsä antamalla hänelle uskon. Uskoa voidaan verrata eräänlaiseen uuteen aistiin, jonka avulla voidaan ymmärtää sellaista, mitä tavalliset aistit eivät pysty käsittämään. Uskovainen tuntee, että hän ikäänkuin on ollut sokea, mutta sitten yhtäkkiä saanut näkökykynsä takaisin.
Kenties tiedätte olevan säveliä, joita ihmiskorva ei kykene tajuamaan. Tämä on saatu selville käytettäessä erityisiä mittauskojeita. Samaten on tähtiä, joita emme näe paljaalla silmällä, mutta jotka havaitsemme kaukoputkella. Jos luottaisimme vain kuulo ja näköaisteihimme, meidän olisi kiellettävä näiden kuulumattomien sävelten ja näkymättömien tähtien olemassaolo. Niin itsepäisiä emme kai sentään ole? Aivan samalla tavalla on olemassa uskonnollisia totuuksia, joiden kanssa pääsemme kosketuksiin vain Jumalan avulla. Ne ovat elintärkeitä totuuksia ja niin syviä, ettemme pysty luotaamaan niiden pohjaa emmekä määrittelemään niiden rajoja. Kuitenkin meidän on tunnustettava nämä totuudet. Opimme tuntemaan ne ainoastaan Jumalan ilmoituksen kautta. Tähän ilmoitukseen voimme luottaa, kunhan ensiksi  se on syytä huomata  olemme päässeet luottamussuhteeseen Jumalan kanssa. Mainittua luottamussuhdetta nimitetään uskoksi. Uskon välityksellä pääsemme yhteyteen todellisuuden kanssa, omaksumme sen maailmankuvan, jossa Jumala on keskipisteenä. Siirtyminen epäuskosta uskoon on kuin avaisi ovet aivan auki avaraan, silmänkantamattomaan maailmaan. Siihen saakka ihminen on ollut kuin suljettuna ahtaaseen huoneeseen, josta usko hänet nyt vapauttaa.
Miten uskoon tullaan? Lyhin ja samalla oikea vastaus kuuluu: Siten että Jumala antaa uskon. Usko ei ole inhimillisten ponnistelujen tulos, vaikka sen hyväksi pitääkin nähdä tiettyä vaivaa. Uskoa varten voidaan valmistautua omaksumalla kristillinen oppi sellaisena kuin se on kirjoitettu Uuteen testamenttiin ja sellaisena kuin Kirkko sen julistaa. Voimme myös valmistautua tutkimalla, mitä Kirkko vastaa omiin kysymyksiimme. Siten saamme tilaisuuden ottaa itse kantaa asiaan.
Usko ei synny kouristuksenomaisesta ponnistuksesta, eikä meidän pidä odottaa, että Jumala lähettäisi enkelin taivaasta saadakseen meidät vakuuttuneiksi. Meillä on vapaa tahto; juuri sen vuoksi voimme rakastaa tai olla rakastamatta. Jumala tahtoo, että rakastamme häntä. Hän antaa meille uskon sinä päivänä, jona hieman nöyrrymme ja alamme rukoilla häntä. Rukous on tie Jumalan luokse; ei se ole mikään monimutkainen asia. Voimme puhua Jumalalle niinkuin lapsi puhuu isällensä. Oikein nähtyinä olemme vieläpä hyvin pieniä lapsia Jumalan edessä.


Kuten mainitsimme, tämä suppea kirjekurssi ei kykene tyhjentävästi selvittämään kaikkia kristinuskon totuuksia. Siksi tulee varmaankin syntymään jonkin verran kirjeenvaihtoa. Jotta kurssi todella saavuttaisi tarkoituksensa, on kirjeenvaihto jopa välttämätöntä, vaikka emme tietenkään voi velvoittaa siihen ketään kurssimme tilaajaa. Toivomme Teiltä kuitenkin paljon kirjeitä. Kirjeenvaihtoa varten meidän on annettava muutamia käytännöllisiä ohjeita: Koettakaa muodostaa kysymykset lyhyesti ja selvästi, jotta opettajan ei tarvitse epäröidä, mitä ne koskevat. Varsinkin toivomme Teidän tekevän kysymyksiä, jotka viittaavat jo saamiinne oppijaksoihin. Sisällysluettelosta näette, mitä kysymyksiä kukin oppijakso käsittelee. On suositeltavaa, että odotatte, kunnes saatte k.o. oppijakson, ja sitten laaditte kysymyksenne sen perusteella. Tämä on tietenkin vain toivomus; siitä huolimatta Teillä on oikeus kysyä milloin tahansa mitä tahansa. Tällöin voi kuitenkin sattua, että opettaja viittaa johonkin tulevaan oppijaksoon ja ottaa kysymyksen esille myöhemmin.

Jos joku halua liittyä katolisen kirkkoon

Valmistautumisessa tärkeä osa on kirkon elämän osallistuminen.



(Koko kurssin aikana olette kirjeenvaihdossa saman papin kanssa. Pyydämme lähettämään kaikki kirjeenne osoitteella:)

Osoite: oma seurakunta


Kurssin oppijaksot
Oppijaksot käsittelevät seuraavia aiheita alla mainitussa järjestyksessä:
  1. YLEINEN JOHDANTO
  2. JUMALA
  3. JEESUS KRISTUS
  4. RUKOUS
  5. KIRKKO
  6. RAAMATTU 1
  7. RAAMATTU 11
  8. LITURGIA
  9. SAKRAMENTIT
10. AVIOLIITTO
11. LUOSTARILAITOS
12. KATOLINEN SIVEYSOPPI
13. PARANNUKSEN SAKRAMENTTI
14. NEITSYT MARIA JA PYHIMYKSET
15. VIIMEISET TAPAHTUMAT
16. KATOLISIA ERIKOISUUKSIA
17. KIRKKO JA YHTEISKUNTA
18. KIRKKO JA EKUMENIA
19. PIIRTEITÄ KIRKKOHISTORIASTA I
20. PIIRTEITÄ KIRKKOHISTORIASTA II

Lähetystapa
Kaksi ensimmäistä oppijaksoa lähetetään yhtä aikaa. Kahden viikon kuluttua lähetetään kolmas ja sen jälkeen seuraavat aina viikon väliajoin.

Kurssista perittävä maksu
Postikulujen ja painatuskustannusten osittaiseksi peittämiseksi olemme pakotetut perimään kurssilaisilta pienen maksun.